Tavanomaiset toimeksiannot | 301,20 € / h |
Erityisasiantuntemusta vaativat tai tavanomaista vastuullisemmat toimeksiannot | 338,85 € / h |
Kaikki hintamme sisältävät arvonlisäveron 25,5 %.
Mikäli ensimmäinen puhelinneuvottelu tai alustava sähköpostikirjeenvaihto ei johda toimeksiantoon, emme peri siitä erikseen palkkiota.
Oikeusturvavakuutus kattaa yleensä yksityishenkilöiden ja yritysten riita-asiat ja rikosasioissa asianomistajan oikeudenkäyntikulut omavastuuta lukuun ottamatta. Jos vakuutusta ei ole, yksityishenkilöllä on lisäksi usein tuomioistuinasioissa mahdollisuus saada julkista oikeusapua valtion maksaessa palkkiomme osaksi tai kokonaan.
Laskutuksemme perustuu useissa tapauksissa toimeksiannon hoitamiseen käytettyyn aikaan. Yksittäisistä puhelinneuvotteluista ja muista pienistä toimenpiteistä veloitetaan yleensä aina vähintään 15 minuutin (0,25 tunnin) aikaveloitus.
Perusmuotoisen avioehtosopimuksen tai yksinkertaisen testamentin laatiminen ja todistaminen neuvotteluineen maksavat 376,50 €. Lisäksi Digi – ja väestötietovirasto perii avioehtosopimuksen rekisteröinnistä erillisen maksun. Mikäli laadittava asiakirja on tavanomaista työläämpi toimeksiannosta, laskutetaan edellä mainitun tuntitaksan mukaisesti koko toimeksiantoon käytetyltä ajalta. On mahdollista sopia hinta myös etukäteen kokonaishinnaksi.
Tavanomaisessa kuolinpesässä perunkirjoituksen hinta on 878,50 euroa. Tavanomaisen edunvalvontavaltuutuksen hinta on 376,50 euroa.
Viranomaisten perimät maksut ja muut kulut laskutamme erikseen. Esimerkiksi matkakuluista autolla laskutamme 0,53 €/km ja tavanomaista suuremmista tulostus- ja kopiointikuluista 0,40 €/mustavalkosivu ja 0,65 euroa/värisivu.
Yleiset sopimusehdot
Lakiluotsit Oy yleiset toimitusehdot, joita toimeksiannoissa sovelletaan.
Tiedot palveluntarjoajasta
Lakiluotsit Oy:n osoite on Asemakatu 4 a (PL 564) 40101 JYVÄSKYLÄ, puhelin 014-4110000, sähköpostiosoite toimisto@lakiluotsit.fi
Lakiluotsit Oy on on merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin y-tunnuksella 1025452-2. Arvonlisäverotunniste on FI10254522.
Verkkolaskutusosoite: 003710254522
Operaattoritunnus: 003723327487 (Apix Messaging Oy)
Vastuuvakuutus
Lakiluotsit Oy:llä on toimintaansa varten varallisuusvahingon varalle otettu vastuuvakuutus.
Vakuutuksen antajan yhteystiedot ovat: LähiTapiola Keski-Suomi Keskinäinen Vakuutusyhtiö Oy (0208463-1), Vapaudenkatu 47 40100 JYVÄSKYLÄ, puhelin 014-574 3000, lahitapiola.fi