Asianmukainen perunkirjoitus
Perunkirjoitus on järjestettävä kolmen kuukauden kuluessa vainajan kuolinpäivästä. Perunkirjoituksessa laaditaan perukirja, joka on asiakirja johon luetteloidaan ja arvioidaan edesmenneen henkilön ja mahdollisesti hänen puolisonsa koko omaisuus ja velat. Lisäksi perukirjaan merkitää edesmenneen henkilön perilliset ja mahdolliset testamentinsaajat perintöverotusta ja perinnönjakoa varten.
Olemme tehneet yli kahdenkymmenenviiden vuoden aikana satoja perunkirjoituksia ja tuhansia muita asiakirjoja.
Otamme huomioon myös perintöverotukseen liittyvän verosuunnittelun. Lisäksi kauttamme saatte tarvittaessa asiantuntevat arviot omaisuuden arvosta. Perunkirjoitus hinta riippuu selvitettävien asioiden laajuudesta ja aiheutuvan työn määrästä. Tavanomaisen perunkirjoituksen hinta on 868 euroa, lisätietoja kustannuksista saat hinnastostamme.
Perunkirjoitus ohjeet
1) Soita toimistoomme 014-411 0000 tai jätä soittopyyntö niin avustamme perunkirjoituksen toimittamiseen liittyvissä kysymyksissä
Saatte puhelun aikana lisätietoa mahdollisista asiakirjoista ja toimintaohjeita miten pääsette asiassanne eteenpäin.
2) Perukirjan laatimista varten tarvitsemme seuraavia tietoja:
- perittävän nimi ja kuolinaika
- viimeinen kotipaikka ja tiedossa olevat asuinpaikkakunnat
- perittävän (ja puolison) tilipankit
- kuuluuko jäämistöön erityisesti selvitettävää kuten
- kiinteistö, mikä on kiinteistön osoite
- asunto-osake, mikä on asunto-osakeyhtiön nimi
- tontti/maata/yhtiövarallisuutta
- perillisten nimet, mahdollisesti jo osoitteet
- perunkirjoituksessa tarvittavien asiakirjojen listauksen voit tulostaa tästä: asiakirjat perunkirjoitukseen (pdf)
Teillä ei tarvitse olla kaikkia edellämainittuja tietoja valmiina vaan neuvomme ja avustamme myös kyseisten asiakirjojen hankinnassa!
3) jätä yhteystietosi yhteydenottolomakkeella, jolloin selvitämme miten asiassasi olisi mahdollista edetä. Yhteydenottonne ei sido tilaamaan perunkirjaa.
Tutustu artikkeliin perunkirjoituksen laatimisesta
Perunkirjoituksen toimittaminen
Perunkirjoitus on monimuotoinen prosessi ja sen toimittamiseksi tarvitaan monenlaisia asiakirjoja ja selvitystä. Lue tarkempaa tietoa perunkirjoituksesta.
Miten voimme auttaa?
Voit ottaa yhteyttä meihin, kysyä asiaasi tai pyytää hinta-arviota ilman että se velvoittaa sinua mihinkään.
Perunkirjoitusasioissa sinua palvelee
Sähköinen ajanvaraus
Varaa aika perunkirjoituksen toimittamiselle tai neuvottelulle perukirjoitusasiassa »